Äidin mustikkapulla
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl maitoa
125 g sulatettua margariinia tai voita
2 tl hienonnettua kardemummaa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
väliin:
3 dl mustikoita
0,5 dl sokeria
(tomusokeria)
1. Sekoita munat ja sokeri kulhossa esim. puuhaarukalla. Lisää joukkoon maito, sulatettu vähän jäähtynyt rasva sekä kardemumma. Sekoita tasaiseksi. Lisää taikinaan vehnäjauho-leivinjauheseos ja sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat.
2. Kaada kolmasosa taikinasta voideltuun tasapohjaiseen vuokaan (halk. 24-26 cm). Ripottele päälle puolet mustikoista ja sokerista. Tee toinen kerros samalla tavalla. Levitä loput taikinasta pinnalle.
3. Paista leivonnaista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 50-55 minuuttia.
4. Anna pullan jäähtyä vuoassa 20-30 minuuttia ja kumoa se sitten varovasti ensin toiselle lautaselle ja edelleen tarjoiluastiaan, niin että paistopinta tulee päälle. Anna jäähtyä.
5. Siivilöi pullan päälle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.
kiva blogi sulla ja herkullisia reseptejä! :)
VastaaPoistakiitos paljo! (:
VastaaPoistaNäyttää tosi herkulliselta! :)
VastaaPoistakiitti, ja sitä se olikin! (:
VastaaPoista